Pisara-leirillä oli touhukas leiripäivä

Posted on

Pisara-suurleiri avattiin eilen keskiviikkona 24.7.2019. Partaharjun 18. suurleirille Pieksämäelle saapui leiriläisiä yhteensä 60 bussin voimin ja loppupäivän laskujen mukaan ilmoittautumispisteen kautta kulki lopulta vajaa 1700 leiriläistä.

Illan avajaistapahtumassa esiintyivät muun muassa kuoroleiriläiset Pekka Laukkarinen Trion säestyksellä sekä Taika-Petteri ja Lastenkirkosta tutut hahmot Päkä ja Pulmu. Pekka Laukkarinen Trio toimii leiribändinä ja kiertää esiintymässä jokaisessa kylässä leirin aikana.

“Parasta tänään on ollut iltanuotio”, kuului leiriläisten joukosta. “Parasta on ollut ihan kaikki”, kuului toisen leiriläisen toteamus.

RantaPisarassa 50 leiriläisen telttasauna

Torstaina startattiin ensimmäinen täysi leiripäivä, jossa leirin väki pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa järjestettyä RantaPisara-ohjelmaa, joka jakautui “beach party”-osioon vesiliukumäen, vesipajatson ja vesisodan merkeissä sekä tehtäväosioon, jossa leiriläiset pääsivät ratkomaan  erilaisia ympäristöongelmia, kuten maailman pelastamista mikromuoveilta ja öljyonnettomuuden tuhoilta. Ja välillä pääsi käymään 50 hengen telttasaunan löylyissä.

“Vaikka RantaPisarassa oli paljon osallistujia, menoa ja meininkiä, leiriläiset huomioivat toisiaan hyvin ja nauttivat ympäröivän luonnon rauhasta”, kommentoi RantaPisaran ohjelmaa vetänyt tyytyväinen Anna Kärri.

Boffermiekkailusta leirijakkaroiden tekoon

Jokaisessa alaleirissä on myös runsaasti omaa ohjelmaa boffermiekkailusta leirijakkaroiden nikkarointiin ja korupajoista jättisaippuakuplien tekoon.

Kun hellepäivän päätteeksi on vielä vietetty kylien omat iltahetket ja tehty iltatoimet ja katsottu medialeirin tekemä youtubekanava Ttilan toimittama leiriuutislähetys klo 22 pisaraleiri.fi-sivuilta, saattaa teltoista piankin kuulua vain tasaista tuhinaa.

Kuusipäiväisen Pisara-leirin pääjärjestäjä on Nuori kirkko ry yhdessä Nuoren kirkon piirien, Kirkon kasvatus ja perheasiain yksikön, hiippakuntien ja paikallisseurakuntien, Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston kanssa. Pisaran muodostavat perheleiri, junnuleiri ja nuorten leiri sekä kuoroleiri ja medialeiri.
—–

Kuvia löytyy: www.pisaraleiri.fi/media

Kuvia ladattavissa lisää: https://www.flickr.com/photos/pisaraleiri/

Lisätietoja:
Tervetuloa jutuntekoon Pisara-leirille Partaharjulle!
(os. Partaharjuntie 361, 76280 Partaharju)

Lisätietoja:
Vs. viestintäjohtaja Johanna Pietiläinen,  044 545 6592, johanna.pietilainen@nuorikirkko.fi
Leirinjohtaja Eija Kallinen, 0400 105 073, eija.kallinen@nuorikirkko.fi
Leirin projektipäällikkö Maara Kosonen, 0400 541 957, maara.kosonen@nuorikirkko.fi

Alaleirit:
Nuorten leiri: Tarja Liljendahl 0400 279 376, tarja.liljendahl@nuorikirkko.fi
Perheleiri ja kuoroleiri: Mari Torri-Tuominen, 050 5851 071, mari.torri-tuominen@nuorikirkko.fi
Medialeiri: Juha Kinanen, 0400 304 490, juha.kinanen@nuorikirkko.fi

Mikäli haluatte tehdä juttua oman paikkakuntanne leiriläisistä,  saatte yhteystietoja meiltä.

Nuori kirkko ry tekee lasten ja nuorten äänestä kuuluvamman sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Koulutamme, vaikutamme, järjestämme tapahtumia, teemme digitaalista lapsi- ja nuorisotyötä, julkaisemme lehtiä ja oppaita. Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä, mutta toimimme valtakunnallisesti esimerkiksi Partaharjun ja Tievatuvan leirikeskuksissa. 40 työntekijämme voimin tuemme 317  jäsenseurakuntamme kasvatustyötä, lisäksi olemme Lasten Keskus ja Kirjapaja -kustantamon pääomistaja.