Pisaroita: Emäntä Arja Häkkisen tiimi valmistaa 500 litraa keittoa leiriläisille

Kysytäänpä alkuun, mitä keittiöön kuuluu. ”No nyt kuuluu hyvää, mutta leirin alku oli aika kaaosta. Viimein voimme luottaa siihen, että ruokatavarat riittävät”, sanoo Partaharjun keittiötä luotsaava emäntä Arja Häkkinen.

Keittiöön tulevien ruokatavaroiden toimituksissa on ollut suuria ongelmia, ja tilannetta on jouduttu paikkaaman pikatoimituksilla.

”Meidän on myös pitänyt poiketa muutamista alkuperäisistä suunnitelmista. Esimerkiksi sinä päivänä, kun piti olla nakkikeitto, jäi 160 kiloa perunoita tulematta. Pulma ratkaistiin niin, että leiriläiset saivat sinä päivänä syödä keiton sijaan nakkikastiketta ja jauheesta tehtyä muusia. Kolme kertaa ovat jääneet pilkotut salaatit ’jonnekin matkan varrelle’, samoin 600 henkilölle varattuja täytekakkuja ei saatu koskaan. Toki sekin tilanne ratkaistiin korvaavilla tuotteilla.”

Myös olosuhteet ovat tuoneet omat haasteensa. Kun voimassa on metsäpalovaroitus, ei tulia tehdä eikä makkaroita paisteta nuotioilla.

”Silloin kun iltapalaksi piti olla nuotiomakkaroita, se tarkoitti sitä, että paistoimme ne täällä suurkeittiömme uunissa ja toimitimme lämpöastioissa leireihin. Neljä vuotta sitten pidetyllä suurleirillä oli tilanne aivan toisenlainen. ”Yhden ainoan kerran jäi juusto tulematta”, Häkkinen muistelee.

Haasteista huolimatta Arja Häkkinen hymyilee. Mikä mahtaakaan olla keittiön ilonaihe?

”No se on tämä meidän hyvä tiimi. Meillä on hyvä porukka, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Ja toki keittiölle tulleet kehut lämmittävät mieltä.”

Näin on – ruoka on maistunut ja sitä on ollut riittävästi. Huomautettakoon vielä, että valmistettavat ruokamäärät ovat valtaisia: esimerkiksi keittoa keitetään 500 litraa, kastiketta valmistetaan 250 litraa ja salaattisuikaleita pitää tälle joukolle olla 40 kiloa.

Iso kiitos koko keittiön poppoolle!

Teksti ja kuva Marjo Suominen